Jo seitsemännen kerran Duunitorin toimesta toteutettu Kansallinen rekrytointitutkimus, on juuri julkaistu. Summasimme tähän blogiin tutkimustulosten pohjalta 7 keskeistä havaintoa rekrytoinnin tulevaisuuden näkymistä, havaituista haasteista ja painopistealueista.
Jo seitsemännen kerran Duunitorin toimesta toteutettu Kansallinen rekrytointitutkimus, on juuri julkaistu. Tuore tutkimus selvittää kotimaan rekrytoinnin tilaa ja trendejä. Summasimme tähän blogiin tutkimustulosten pohjalta 7 keskeistä havaintoa rekrytoinnin tulevaisuuden näkymistä, havaituista haasteista ja painopistealueista.
Tutkimuksen mukaan rekrytointien määrä jatkaa kasvuaan tänäkin vuonna, ja jatkaa edelleen kasvu-uralla myös tulevaisuudessa, vaikka kasvu näyttääkin lieviä hidastumisen merkkejä edellisvuoden takaisiin lukemiin verrattuna. Samaan aikaan tutut tummat pilvet varjostavat yritysten rekrytointiponnisteluja, sillä rekrytointivaikeudet näyttävät lisääntyvän: pätevien hakijoiden ja erityisasiantuntijoiden rekrytointi nähdään vaikeutuneen aiemmasta.
Rekrytointipäätöksiin vaikuttavat monet tekijät ja luonnollisesti ne ovat hieman erilaisia organisaatiosta ja positioista toiseen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen mukaan kaksi vahvinta tekijää rekrytointipäätöksiä tehtäessä ovat motivaatio työtehtävää kohtaan sekä työnhakijan sopivuus yrityskulttuuriin.
Työnhaku mobiililaitteilla on kasvanut vauhdilla viimeisten vuosien aikana ja sama kehitys kiihtyy edelleen. Reilut ⅔ tutkimukseen vastaajista onkin sitä mieltä, että viiden vuoden kuluessa suurin osa työnhausta tapahtuu mobiililaitteilla. Tulos voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta se on kuitenkin merkittävä seikka, joka on otettava huomioon niin prosessitasolla kuin uusia rekryteknologioita hankittaessa, eikä sitä tule unohtaa myöskään hakijakokemuksen näkökulmasta.
Työnhaku näyttää ottavan nyt askeleet jättiloikkauksin modernimpaan suuntaan. Osa tutuista ja turvallisista työnhaun keinoista ja kanavista jäävät joko kokonaan historiaan tai ainakin muuttavat rajusti muotoaan. Esimerkiksi perinteistä työhakemusta ei enää nähdä välttämättömänä rekrytoinnissa, kun tilalle on tullut uusia ja tehokkaampia keinoja tuoda esiin osaamista, persoonaa ja osoittaa motivaatiota. Enää viidennes tutkimukseen vastaajista pitää perinteistä työhakemusta välttämättömänä osana rekrytointia. Yhtälailla sosiaalisen median kanavat ovat nousseet rekrytoinnissa mediaksi ylitse muiden, erityisesti maksuttomat palvelut ovat laajasti suosittuja.
Kansalliseen rekrytointitutkimukseen vastaajien keskuudessa rekrytointijärjestelmiin ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä, joskin isoimpina haasteina nähdään raportointi, integroitavuus muihin järjestelmiin sekä hakijan persoonallisuuden esiintuominen (sama haaste näkynee myös perinteisen työhakemuksen merkityksen vähenemisessä). Rekrytointijärjestelmien kirjo on laaja ja tutkimuksessa mainittiinkin kaikkiaan yli 50 erilaista järjestelmää ja palvelua. Eniten käytetty rekrytointijärjestelmä on kotimainen LAURA. Toiseksi eniten vastaajat kertoivat käyttävänsä LinkedIniä ja järjestelmistä kolmanneksi eniten käytettiin Recrightia, jonka videorekrytointialustaa voi hyödyntää myös integraation kautta omassa ATS-järjestelmässä.
Kansallinen rekrytointitutkimus – Duunitori
Onnistuneen rekrytoinnin kannalta tärkeimmiksi yksittäisiksi tekijöiksi mainittiin ehdokkaiden henkilökohtainen haastattelu kasvokkain, työtehtävän huolellinen määrittely sekä rekrytoivan esimiehen sitouttaminen. Työnantajaa valittaessa merkittäviksi tekijöiksi nousivat henkilökohtaisen kehittymisen mahdollisuus, työyhteisö sekä yrityskulttuuri.
Työnantajakuvasta ja sen tärkeydestä keskustelu on lisääntynyt huimasti viimeisen vuoden aikana, mikä näkyy myös tässä tutkimuksessa: työnantajamielikuvaa pidetään kriittisen ratkaisevana rekrytoinnin onnistumisen kannalta ja siihen myös käytetään entistä enemmän rahaa. Muut rekrytointialan kiinnostavimmat trendit ovat työnantajakuvan systemaattinen rakentaminen, passiivisten työnhakijoiden tavoittaminen sosiaalisen median kanavien kautta, kulttuuriin rekrytointi sekä tekoälyn lisääntyminen rekrytoinnissa.
Mikäli muun muassa edellä mainitut rekrytoinnin ajankohtaiset aiheet kiinnostavat ja haluat keskustella erilaisista mahdollisuuksista tarkemmin, olemme mielellämme apunasi ja tekemässä kanssasi rekrytoinnista helpompaa, henkilökohtaisempaa ja hauskempaa – otathan rohkeasti yhteyttä.
Tutustu oppaaseemme Employer branding and recruitment: The ultimate guide, jos kiinnostus työnantajamielikuvan rakentamiseen heräsi (kuten huomaat, se on englanniksi) .