Videorekrytointiyökalu on uudistunut 7.1.2016 ja Recright jatkaa kasvamistaan uuden toimitusjohtajan luotsaamana.
Tammikuussa 2012 toimme Suomen markkinoille Recruitby.net työkalumme, joka on ollut yksi myötävaikuttajista kotimaisen rekrytointimarkkinan kehittymisessä ja digitalisoitumisessa.
Viiden vuoden aikana yli 250 000 kandidaattia on osallistunut työkalullamme tehtyihin videohaastatteluihin ja yli 500 erilaista organisaatiota on tehnyt haastatteluja. Olemme keränneet kommentteja 30 000 työnhakijalta sekä sadoilta rekrytoijilta menetelmän toimivuudesta. Kasvumme kotimaassa ja ulkomailla on osoittanut, että olemme tehneet oikeita asioita oikealla tavalla.
Vuoden 2016 aikana teimme ison ponnistuksen ja 7.1.2017 julkaisimme uudistetun työkalun, jonka lisäksi vaihdoimme nimemme. Tästä eteenpäin olemme RecRight. Haluamme rohkaista organisaatioita tekemään rekrytointia moderneilla menetelmillä, kertomaan itsestään työnantajina paremmin ja ennen kaikkea kohtaamaan työnhakijat joustavasti, inhimillisesti ja tehokkaasti.
Uudistuksemme helpottavat erityisesti rekrytoijia, jotka käyttävät sähköpostia ja exceliä hakemusten vastaanottamiseen sekä prosessin hallintaan. Videorekrytointityökalua voi hyödyntää yhtä hyvin satunnainen rekrytoija kuin useita rekryjä viikossa tekevä rekrytoinnin ammattilainen. Työpaikkaa voi hakea täysin mobiilisti ja videot voi yhdistää juuri sinne missä niiden teho on paras.
Nyt on hyvä aika ojentaa viestikapula uusiin käsiin: Riku Malkki jatkaa MobileCV Oy:n toimitusjohtajana helmikuun alusta ja Ari Beilinson siirtyy uuteen, mielenkiintoiseen tehtävään toisessa suomalaisessa teknologia-alan startupissa.
Viisi vuotta on ollut hienoa aikaa tehdä uutta ja voittaa asiakkaiden luottamus askel askeleelta. Päällimmäisenä on kiitollisuus erinomaisia työkavereita kohtaan: nykyisiä kollegoita sekä kaikkia niitä, jotka ovat olleet tiimissämme matkan varrella pidemmän tai lyhyemmän aikaa. Yhtiön menestyksen kannalta vähintään yhtä tärkeää on ollut asiakkaiden luottamus ja usko meihin pienenä firmana. Olemme saaneet tilauksia, tehneet sopimuksia ja palvelleet asiakkaita eri muodoissa. Ikuisesti mieleen jäävät ne lukuisat kommentit asiakkailta, jotka ovat kertoneet meille että tämähän on huippusofta! Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme henkilökohtaisista tapaamisista ja saamastamme luottamuksesta! Te olette tehneet meistä kannattavan, kasvavan ja kansainvälisen yhtiön., kertoo Ari luovuttaessaan vetovastuun Rikulle.
Olen seurannut Recrightin (aiemmin Recruitby.netin) liikkeitä lähietäisyydeltä lähes neljän vuoden ajan. Alkuajat integraatiokumppanina, ja viimeiset kaksi vuotta tuotejohtajana. Yhdyn Arin sanoihin – on ollut erittäin mieltäylentävää olla kokemassa asiakkaiden positiivista vastaanottoa videohaastattelumenetelmää kohtaan. Olen ylpeä siitä mitä olemme saaneet tähän mennessä aikaan, ja tästä on hyvä jatkaa uudella draivilla. Minulle on ilo ja kunnia jatkaa yrityksen vetovastuussa tästä eteenpäin, tehdään videorekrysoftastamme entistäkin parempi, askel kerrallaan ja asiakkaitamme kuunnellen – digitaalisen rekrytoinnin murros on nyt!