Rekrytointia vai deittailua?

Nykyajan rekrytointi muistuttaa pelottavan paljon deittailukulttuuria.

Kaikki lähtee tarpeesta: oli kyse sitten puolison tai työntekijän puuttumisesta. Perinteisempiä reittejä käyttäen tarve voidaan ilmaista suullisesti, minkä jälkeen puskaradio lähtee myllyttämään viestiä. Saatetaan järjestää sokkotreffejä, epäonnistua, kokeilla soveltaa vanhojen kumppanien osaamista ja lopulta kyllästyä koko hommaan. Tässä vaiheessa peliin astuu usein Tinder – tai työpaikkailmoitus. Hoidetaan homma nyt kerralla kotiin. 

Ilmoituksen laatimisen vaikeus piilee siinä, että sen tekijällä ei ole välttämättä selvyyttä siitä, mitä tässä oikeastaan ollaankaan hakemassa. On ehkä parasta vetää vähän joka narusta: luotettava, huumorintajuinen, positiivinen ja osaava. Kokemusta ei saa olla liian vähän muttei liikaakaan. Harrastukset ovat hyvä asia, mutta eivät saa viedä liikaa aikaa olennaiselta. Pitäisikö nyt kuitenkin vielä rajata kriteerejä, kiinnostaako tämä ketään?

Ilmoituksen julkaisuhetkellä sen kirjoittajaa jännittää varmasti eniten. Jännitys vaihtuu kuitenkin pian innostukseksi, kun hakemuksia alkaa sadella ovista ja ikkunoista. Jes, markkina-arvo kunnossa. Miten nyt sitten löytää se todellinen match – ettei tarvitse alkaa työkseen treffailla? Agenttimaisten taustaselvitysten (lue: Google) jälkeen on aika sopia tapaaminen vähintään kolmen huippuehdokkaan kanssa.

Jännite on käsin kosketeltava, sillä molemmat osapuolet miettivät, ovatkohan osanneet antaa itsensä aidon kuvan ennakkoon. Mitä jos petyn – entä jos en itse vastaa toisen odotuksia? Keskustelu avataan ja jää rikkoutuu hiljalleen, kun tajutaan että ihmisiähän tässä molemmat ollaan. Ruvetaan ehkä hiljalleen viemään keskustelua niihin ennakkotietoihin, joiden varaan tapaaminen on rakentunut. Toisen kehonkieltä tarkkaillaan ja verrataan sitä suhteessa siihen sisältöön, jota hänen huuliltaan välittyy. Puhuuko hän totta? Miten hän suhtautuu minuun? Alitajuinen tulkintamylly pyörii vimmatusti, kun vuorovaikutuksen kautta pyritään selvittämään, kuka on kuka.

Ensitapaamisen jälkeen jää kaksi vaihtoehtoa: ilmoittaa kiinnostuksen puuttuminen tai pyytää jatkoselvitystä. Jälkimmäisen ehdottaminen toki vaatii myös itsensä riskialttiiksi laittamista, sillä voihan olla, että toinen ei olekaan enää kiinnostunut prosessin syventämisestä. Jos on liian vaikeasti tavoiteltava, voi olla että vastapuolella lopahtaa kiinnostus.

Pian jatkoselvitysten aikana on tehtävä päätös yksiavioisuuteen siirtymisestä: kyseessä on siis suhteen vakinaistaminen. Tässä vaiheessa lyödään kättä päälle yhteiselle tulevaisuudelle tai ainakin sen kokeilemiselle. Varmistuminen yhteistyöhalukkuudesta on syntynyt eikä oikeastaan voida muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Suhdepotentiaali kun ei aina välity ennakkotiedoista tai paperilta.

Risky business.

Kuinka kehittää työnantajamielikuvaa ja jalkauttaa se rekrytointiin?

Helpota työnantajamielikuvan kehittämistä ja lataa käsikirja!