Tutustu Kuntarekryn käyttäjille suunnattuun webinaariin kuinka saada tehoa rekrytointiin videohaastattelun avulla.
Julkinen sektori on viime aikoina lähtenyt innokkaasti modernisoimaan rekrytointiprosessejaan mm. viderekrytoinnin keinoin.
Edelläkävijöitä ja hyviä esimerkkejä löytyy jo laajalti niin sairaanhoitopiireistä, yliopistomaailmasta, Verottajalta, Kelasta, useista isoista kaupungeista kuin myös esimerkiksi HSL:stä ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.
Uuden ratkaisun ja rekrytointimenetelmän käyttöönoton kynnystä on madaltanut erityisesti Recright-videohaastattelun integroiminen suoraan Kuntarekryyn, jota hyödyntää jo yli 20 000 käyttäjää suomalaisista kuntaorganisaatioista ja kuntaomisteisista yhtiöistä. Näin videohaastattelun hyödyntäminen on mahdollisimman helppoa, kun tarvetta ei ole hyppiä järjestelmästä toiseen.
Usein omakohtainen kokemus uuden työkalun tai menetelmän hyödyntämisestä on avain varsinaiseen oivallukseen mitä sen avulla voidaan saada aikaan. Siksi järjestimme yhdessä Kuntarekryn kanssa käytännönläheisen webinaarin aiheesta kuinka saada tehoa rekrytointiin videohaastattelun avulla. Saman tietopaketin saa nyt itselleen tutustumalla webinaarista tehtyyn tallenteeseen. Mikäli kiinnostusta käyttöönottoon tai alkuun vain kokeiluun löytyy, ota yhteyttä Kuntarekryyn. Kysy samalla edullista aloittajan starttipakettia.
Webinaaritallenne:
Lisätietoja videohaastattelusta löytyy laajasti Recrightin sivuilta, hyvän käsityksen aiheesta saa tutustumalla myös esimerkiksi Video rekrytoinnin työkaluna -oppaaseen. Myös FCG Talentin sivuilta löytyy aihepiiristä lisää tietoa.